Zenin historiaa

Zen perustuu historiallisesti buddhalaisuuden perustajan Siddhartha Gautaman valaistumiskokemukseen. Gautama oli intialaisen kuninkaan poika, joka eli 2500 vuotta sitten. Elettyään suojattua elämää yltäkylläisyydessä, hän havahtui kaiken katoavaisuuteen ja päätti ratkaista inhimillisen kärsimyksen ongelman. Kuuden vuoden äärimmäisen etsinnän jälkeen hän löysi ratkaisunsa ja häntä ryhdyttiin kutsumaan Buddhaksi. Oivalluksensa jälkeen Buddha ryhtyi opettamaan ja hänen opetuksensa levisi kaikkialle Aasiaan. Vähitellen kehittyi laaja kirjo varsin erilaisia buddhalaisuuden muotoja.

Tarinan mukaan Buddha kohtasi tiellä miehen joka kysyi:
”Oletko sinä jumala?”
”En ole”, vastasi Buddha.
”Oletko sitten Arhat (pyhä mies)?”
”En ole.”
”No mikä sinä sitten olet?”
”Olen hereillä.”
Sana ”buddha” tarkoittaa kirjaimellisesti hereillä.

Zentraditio välittää Buddhan kokemuksen opettajalta oppilaalle. Opettaja auttaa oppilasta oivaltamaan itse. Buddhalaisen meditaatiokoulukunnan opetus periytyi Intiassa kymmenien sukupolvien ajan kunnes intialainen Bodhidharma toi sen Kiinaan. (Dhyana (sanskr), chan (kiina), zen (japani), son (korea) = meditaatio)

Bodhidharman jälkeen opettajuus siirtyi vain yhdelle oppilaalle kunnes kuudes kiinalainen zenpatriarkka Hui-Neng jätti jälkeensä useita opettajia. Kiinassa zeniin sulautui taolaisia vaikutteita ja alkoi zenin kulta-ajaksi kutsuttu ajanjakso 800-1200 luvun Kiinassa. Tänä aikana elivät tunnetuimmat zenmestarit, joiden tekemisiä ja opetuksia on kirjattu paljon. Syntyi myös koan-opetusmenetelmä. (linkki mumonkaniin)

Zen on vaikuttanut Kaukoidän taiteisiin kuten runouteen ja maalaustaiteeseen. Niissä näkyy pyrkimys yksinkertaisuuteen ja minättömyyteen.

Japani eli satojen vuosien ajan jatkuvaa sisällissotien aikaa. Samurait eli ammattisotilaat ryhtyivät käyttämään zenharjoitusta voittaakseen kuolemanpelon sekä pystyäkseen herpaantumattomaan kokonaisvaltaiseen keskittymiseen. Tästä syntyi yhteys zenin ja japanilaisten kamppailulajien välille. Aiheesta voi lukea D.T. Suzukin kirjoista (esim. ”Zen and Japanese Culture” ), Trevor Leggett:”Zen and the ways”, Kenneth Kraft:”Zen, Tradition and Transition” tai Eugen Herrigel:”Zen ja jousella ampumisen taito”.

Koska zen perustuu opettajan ja oppilaan suhteeseen, muovautuvat opetuksen muodot väistämättä persoonallisuuksien mukaan. Vasta aika näyttää, kuinka hyväksi jonkin tietyn opettajan tyyli osoittautuu. Suurten opettajien perintönä on syntynyt perimyslinjoja, esimerkiksi Kiinassa syntyneet rinzai- (lin-chi) ja soto- (tsao-tung) traditiot. Niillä on sama päämäärä ja perusta, mutta hieman erilaiset harjoitusmuodot. Soto painottaa hitaasti kypsyvää ymmärrystä eikä yleensä käytä koan-harjoitusta. Rinzai painottaa kensho-kokemuksen merkitystä ja käyttää koan-harjoitusta meditaation intensiteetin lisäämiseksi.

Kiinasta zen kulkeutui mm. Koreaan, Vietnamiin ja Japaniin. Esimerkiksi Japanissa oli 21 000 temppeliä, 66 luostaria sekä 22 000 pappia vuonna 1984. Länsimaihin zen on levinnyt vasta viime vuosisadalla. Ensimmäiset zenopettajat muuttivat USA:han ennen toista maailmansotaa. Myöhemmin useat länsimaalaiset kävivät harjoittamassa zeniä Kaukoidässä ja toivat opetuksen mukanaan. Heidän joukossaan oli mm. useita katolisia munkkeja.